Itkukalliolla
Itkukalliolla istun,
kyyneleitä virtanaan
vuotaa jalkojeni yli.
Kastuu sammalmättäät,
jotka sateen tähtehistä
lähteen koloon kallion
juodaksensa saaneet on.
Itkukalliolla istun,
länteen itään pohjoiseen ihmisiä tähystelen,
onko heillä hyvä olla maailmalla kulkiessaan.
murheen taakkaa kantaessaan,
juomanansa ilon mettä poutasäiden paistaessa.
Itkukalliolla istun koillisesta luoteeseen
Aurinkoni rata kulkee. Siispä keskikesä on.
Suuri selkeys poluilleni tulee myötä valon sen.
Hellä lämpö Pohjolassa ihmisiä miellyttää.
Talvella on päivä lyhyt, Aurinko vain vilahtaa.
Kaakosta se aamuin nouse ja lounaassa pois
katoaa.
Kevät, syksy samaa paikkaa Auringon nousussa
pitävät. Idästä se nyt nousee ja samoin
länteen putoaa.
Istun itkukalliolla, päivät ovat
tulleet täällä kovin arvokkaiksi
avaruusmatkani edetessä.
29