20. Atte on kasvanut pituutta
Kerran pojan pienoisen
melkein polvenkorkuisen
metsätiellä tapasin.
Puoleensa kumarruin ja nimeä
tuon pienen matkalaisen utelin.
Olen Atte, vakavasti vastauksen antoi lapsi
silmät suunnattuina tädin silmiin.
Olen Kaija, yhtä vakavasti vastasin.
Niin alkoi pitkä tuttavuus,
josta iloa on voitu ammentaa.
On vuodet vierineet ja
luonnon määräyksestä
lapsen kasvu
jatkumistaan jatkuu.
On pituutta venynyt tuo poika
polvenkorkuinen.
Jo miehen mittaa
kantaa varrellaan.
Kiitos kun äidin kanssa riensit apuun,
kun minä uupuneena apua tarvitsin.
Kasvanut on myöskin vastuu
elämän vaatimusten myötä.
Jälleen on käynyt toteen
ihmeiden ihme, mikä kaikkialla
meille tapahtuu.
Jää lapsuus taakse,
nuoruuden suloiset päivät koittaa, ja
miehuus vuosien takana jo häämöttää.
Hyvää ja pahaa Kohtalolta saamme
mitoin täsmällisin,
niinhän tasapaino säilyy.