Tänään16.11.2004 heräsin puoli viideltä aamulla.
Aloin tarkkailla Orionin kulkua kohti läntistä
taivaanrantaa. Mäen alla olevan Linda-alatalon
katto toimii kotiparvekkeeltani katsoen tai-
vaanrantana eli horisonttina. Tähdet katoavat
ajallaan alatalon taakse länteen laskeutuen.
Parvekkeellani oleva mittari näyttää kolme
lämpöastetta. Taivas on lähes pilvetön, joten
"Tähti tuikkiva taivahan, yötä katsovi maail-
man” esteettömästi ja mieltäni ilahduttaen.
”Soihtu siintävän holveikon, tähti kirkas ja
tahraton” Lapsena opitut sanat tulevat herkästi
mieleeni. Hämmästelen, miten paljon laulujen
sanoja on tallessa aivoissani. Muutama pieni
pilvenhattara vaeltaa taivaalla antaen kirkkaille
tähdille runsaasti tilaa, mutta ei mene kauan,
kun tuo lumoava näkymä on kadonnut
sakenevien pilvien peittoon tai siirtynyt
horisontin taakse.
Kokoan Sipoo-sarjan runoja painoon vietäväksi.
Nyt on vuorossa osa IX.
Tänään 16.11. täyttää miniäni Mervi Tarkiainen
50 vuotta. Hän oli 18, kun poikani Vesa toi hänet
ensi kerran luokseni vuonna 1972. Kolme-
kymmentäkaksi vuotta yhteistä tuttavuutta on
mennyt kuin siivillä kiitäen. Jospa Menna olisi
saanut osakseen joitakin onnen palasia meidän
perheen parissa eläessään. Sitä toivon.
Timanttikukkia hän näytti minulle kesällä
omassa puutarhassaan. Minäkin ostin timantti-
kukan parvekkeelleni ja hoidin sitä huolellisesti
kastellen. Minä olen saanut Mervi-Mennalta
mallia etsiä kauneutta elämän valintamyymälän
loppumattomista antimista.
Päivä vain ja hetki kerrallansa, siinä neuvo
meille kallehin. Laulun melodia liikkuu muistissani.