4. Ensilumi
Jo lokakuulla satoi ensilumen.
Aamuhämärissä näen suurten
lumihiutaleiden putoilevan
kotipihani aukiolle ja puistoon
Pian se jo sulaa pois.
Mielihyvää tuova esteettinen elämys
ei voita melankoliaani, jota kannan
nähdessäni aikalaisteni
kodittomuutta ja nälänhätää.
Television ja radion uutiset
täyttävät huoneeni
metsämajassani Sipoossa.
Sydämeni on jatkuvasti
surupukuinen,
Katselen raskaita kohtaloita, mutta olen
kykenemätön auttamaan toisia.
On elämän merkki, että osaan vielä
puhjeta itkuun.
Hymyilen ja joskus nauran makeasti
huumorille.
Elämänmerkit kasvoiltani eivät ole vielä
kadonneet.
Kun elävä ihmiseni
lakkaa hengittämästä,
niin. kuollut ihmiseni
makaa rauhallisena ja siirretään arkkuun
krematoimista varten ja yhtyy tuhkana
maan multaan.
Koetan auttaa itseni päivästä toiseen.
Siten vapautuu toisten aika ja kärsivällisyys.
Suuri intohimoni on kuolla velattomana ja
lumihiutaleiden kepeydellä vajota ikiuneen.